täten herätän tämän blogin taas eloon

Siis.

Miksi ihminen unohtaa asioita?

Elämä on kiireistä ja jää ajattelemaan, että kyllä huomennakin ehtii. 

Huomenna on hyvä päivä, ihan varmasti kirjoitan jotain taas huomenna. 

Mutta ei. Aina se vaan jää ja jää ja jää. 

Koskaan ei ole tarpeeksi hyvä päivä kirjoittaa. 

Paitsi joskus, kun on liian hyvä päivä, että ei oikeasti ehtisi kirjoittaa.

Mun elämäni on ollut harvinaisen tylsänlaatuista näinä parina kolmena kuluneena kuukautena. Samalla kuitenkin myös tosi kiireistä.

Saattaa tuntua vähän ristiriitaiselta monen mielestä, mutta niin se on.

Paljon on tapahtunut, paljon kivoja mutta paljon myös stressaavia asioita.

Paljon sellaista mistä en niinkään välitä puhua muiden kuin asianomaisten kanssa, 

tai toisinsanoen ihmisten jotka ovat olleet mukanani kokemassa tapahtumia.

En esimerkiksi keskustele koulukavereideni kanssa minkälaista uutta variaatiopätkää tehtiin balettitunnilla,

koska eivät he ymmärrä. Puhun sellaisesta asiasta paljon mielummin tanssikavereiden kanssa.

Mulla oli viimevikko lomaa koulusta. Se tuntuu tosi helpottavalle ja vapauttavalle,

mutta lisäksi se toi paljon uusia stressin aiheita. En ole arkisin paljon kotona, joten lomalla 

olen saanut jutella ja viettää paljon aikaani perheen kanssa. Meidän perheellä on ollut 

aika rankka syksy ja talvi. Minä tapani mukaan olen ottanut paljon taakkaa omille harteilleni. Liikaa. 

Otan stressiä asioista mille en voi tehdä yhtään mitään. Se on väärin. Mun pitäisi elää vapaasti

ja huolettomasti. 

Monesti musta tuntuu että kannan tiiliskiviä selkäni päällä.

Jos joku vaan osaisi ottaa ne pois.


Mutta ei ne asiat oikeasti noin huonosti ole. Olen onnellinen, suurimman osan ajasta.
Ehkä olen tulossa yksinäiseksi, kun olen viettänyt viikon mökillä teekupin kera.